Ryhmä rämä edisti huimasti tarinan kulkua Tarun johdolla. Muut kerholaiset viettivät vapaapäivää ja jäivät jännityksellä odottamaan millaista jatkoa tarinaan syntyy.
Susanna kokoontui kerholaisten kanssa harjoittelemaan musisointia tulevaa varten. Jatkossa Susannan torstaikerroilla keskitytään myös teoksen musiikkiosuuksiin.
Tunnin alussa paljastettiin kerholaisille roolitus. Tunnin lopussa Elina vei pääroolien esittäjät pohtimaan roolihahmojaan. Taru mietti pienporukan kanssa tanssikohtausten paikkoja ja Susanna kirjoitti ylös oppilaiden ideoita biiseiksi.
Harjoittelimme kokonaisuutta lavalla. Poissa olivat ainoastaan 2 henkilöä ja saimme melko hyvin kokonaisuuden käytyä läpi. Tanssi sujuu melko hyvin. Viimeisissä kevään treeneissä keskitymme päähenkilöiden välisen kemian hiomiseen ja lavasteiden sijoittelun hienosäätöön.
Kommentit
Lähetä kommentti