Susannan ja Tarun johdolla kerholaiset lähtivät suunnittelemaan paikkoja esityksen laulu ja tanssiosuuksille. Lisäksi kerholaista suunnittelivat jo alustavasti valmiiden laulujen valintaa.
Susanna kokoontui kerholaisten kanssa harjoittelemaan musisointia tulevaa varten. Jatkossa Susannan torstaikerroilla keskitytään myös teoksen musiikkiosuuksiin.
Tunnin alussa paljastettiin kerholaisille roolitus. Tunnin lopussa Elina vei pääroolien esittäjät pohtimaan roolihahmojaan. Taru mietti pienporukan kanssa tanssikohtausten paikkoja ja Susanna kirjoitti ylös oppilaiden ideoita biiseiksi.
Harjoittelimme kokonaisuutta lavalla. Poissa olivat ainoastaan 2 henkilöä ja saimme melko hyvin kokonaisuuden käytyä läpi. Tanssi sujuu melko hyvin. Viimeisissä kevään treeneissä keskitymme päähenkilöiden välisen kemian hiomiseen ja lavasteiden sijoittelun hienosäätöön.
Kommentit
Lähetä kommentti